tiistai 23. lokakuuta 2012

Kimpereitä jo 7 vuotta!


Kimperin taivalta tuli viime viikolla 7 vuotta täyteen! Niin se aika vaan kuluu. 7 vuotta sitten harrastus muuttui työksi ja kotona yksi huone rupesi täyttymään kankaista. Siitä on kuljettu pitkä, mutta niin mahtava matka tähän päivään. Isoin kiitos kuuluu teille ihanat asiakkaat ja teille kaikille jotka olette kannustaneet ja uskoneet Kimperin tuotteisiin ja tekemisiin.

Kimperi yrityksenä on muuttunut paljon näinä vuosina, mutta toisaalta ajatusmaailma yrityksen takana on ihan sama kuin seitsemän vuotta sitten. 
Kimperi haluaa olla Suomalainen yritys isolla S:llä. Suunnittelu ja valmistus on Suomessa. Kankaat mahdollisuuksien mukaan myös Suomesta. Tähän mennessä se on onnistunut ja näyttää että jatkossakin onnistuu ;) Tuotanto on pysynyt Jyväskylässä ja pysyy, jos se on minusta kiinni. Tällöin säästymme turhilta kuljetuksilta edestakaisin. Ympäristöasiat ovat muutoinkin lähellä Kimperin ideologiaa. Tuotteiden ylijäämä materiaali kierrätetään tai lahjoitetaan askartelumateriaaliksi kouluihin, päiväkoteihin ja kuvataidekouluun. Alla mahtava esimerkki eräästä päiväkodista


Kimperi sai alkunsa kantoliinoista, niistä samoista trikoisista liinoista joita Kimperi tekee vieläkin. Ensimmäisellä Kimperi-trikooliinalla (ja sen protokappaleilla) kannettiin ihka omaa vauvaa, joka nyt jo taapertaa koulutiellä. Samainen vauva sai päähänsä ihka ensimmäisen Kimperi pipon. Kimperi pipo syntyi sattumalta ylijäämä trikookaitaleesta. Tuo sattuma onkin sitten elänyt uskomattoman taipaleen tuhansien ja tuhansien lasten ja aikuisten päihin. Pian pipoja on valmistettu 100 000 kappaletta. Taitaa olla aika huikea määrä kotimaiseksi tuotannoksi :) Viime vuosina Kimperillä on panostettu myös muihin vaatteisiin pipojen ohella. Uusia tuotteita suunnitellaan koko ajan ja uutuuksia tipahtelee kuukausittain. Kimperillä ei olla panostettu kausimallistoihin vaan mallisto elää ja kehittyy koko ajan. Mallit ovat pitkäikäisiä, muuntuvia ja ajattomia. Näin pystymme myös vastaan asiakkaiden toiveisiin nopeammin ja sujuvammin.

Usein kysytään myös mistä Kimperi -nimi on tullut. No, tarinahan oli niin että Kimperille mietittiin nimeä pitkään ja hartaasti. En halunnut nimeen liitettä pikku-, vauva-, mini- tai jotain muuta sellaista. Jotka olivat tuohon aikaan hyvinkin yleisiä. Halusin että nimi ei tavaallaan tarkoita mitään, nimestä ei olisi kenelläkään mitään mielikuvaa entuudestaan. Tuolloin tuli mieleeni hellyttelynimi jota käyteimme esikoisestani kun hän oli vielä mahassani, jonka olimme keksineet usean sanamuunnoksen kautta. Tämä nimi oli Kimperi. Tutkin ja maistelin nimeä Kimperi ja tulin siihen tulokseen että se on myös sopiva nimi yritykselleni. Jotain tietoa tuolloin Kimperi  -sanasta löysin, mutta uskoin että sitä ei voi sekoittaa tähän minun Kimperiini. Ainut Kimperi sana johon tulloin törmäsin oli Keski-Afrikkalainen Kongon tasavallassa oleva kaupunki Kimpeni, jota myös jossain Kimperiksi kutsutaan. Siinä siis lyhyt selostus Kimperi -nimen historiaan.