torstai 19. syyskuuta 2013

IHANA PupuLove <3









Voihan PupuLove! Nyt on Kimperin PupuLove neuloksesta saatavilla vaikka ja mitä! Syksyn suloisin mekko on ehdottomasti uusi Lulu mekko/tunika, ja sitähän löytyy sekä aikuisille että lapsille. Myöhemmin näitä saa myös punaisena...

Pienemmälle väelle puolipotkuhousut joissa tuttuun tapaan korkea resorivyötärö ja näihin pöksyihinhän mahtuu myös kestovaippapeppu :) Kimperi Factoryllä on ahkeroitu, joten isompien tuotteiden ompelusta jääneiden PupuLove kankaiden jämäpaloista on heti surautettu tumppuja. Kimperi tuotannon laajetessa pidetään silti kiinni periaatteista: kangasta ei heitetä pois!

Myös legginsit ovat päässet Kimperin valikoimaan. Viileneviin ilmoihin ja ulkohousujen alle ehdoton lisä on tietenkin PupuLove legginsit pehmoisesta puuvillaneuloksesta.

torstai 12. syyskuuta 2013

Kimperi messuilee!!

 Voihan messut ja markkinat!!

Kimperin syksyyn kuuluu vilinää ja vilskettä PALJON! Ensi viikonloppuna 14.-15.9 ollaan Helsingissä Kädentaiomessuilla. Seuraavana Lauantaina 21.9. Jyväskylässä Pienten Päivillä. Lokakuulla pakataan kimpsut ja kampsut ja suunnataan Ouluun ja marraskuussa Tampereelle. Ja vielä marras-joulukuun vaihteessa Jyväskylän pavinjongissa Joulumarkkinoilla. 









NÄHDÄÄN! :)

tiistai 3. syyskuuta 2013

VINKEE!!


Huomenna ne on sitten meillä VINKEEN - heijastinliivit!!
Huomenna niitä on saatavilla Kimperin putiikilta ja Kimperistoresta!!

Vinkeen lanseeraustilaisuus järjestetään Jyväskylässä Kimperin putiikilla osoitteessa Kauppakatu 21. 
Tutustumistarjouksena saat 15 %:n alennuksen Vinkeen heijastinliiveistä! Tarjous on voimassa vain klo 16.00-18.00 Kimperin putiikilla.


Vinkeen heijastinliivit suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Tuet siis suomalaista osaamista ja työtä. Vinkeen heijastinliivejä saa kutsua heijastinliiveiksi, koska ne on sertifioitu Työterveyslaitoksella ja ne ovat saaneet CE-merkinnän
”Työterveyslaitos on tarkastanut tuotteemme ja myöntäneet niille CE-merkinnän. CE merkintä tarkoittaa, että tuote täyttää henkilönsuojaimille asetetut vaatimukset.” 

-kertoo heijastinliivien suunnittelija Kreetta Ahonen
Liivejä EI SAA kutsua huomioliiveiksi, turvaliiveiksi, hengenpelastusvälineiksi jne. Näille on omat säädöksensä. Ja suurimpana erona esim. huomioliiviin ja turvaliiviin on se seikka, että näillä Vinkeen liiveillä ei ole päivänäkyvyyttä lisäävää ominaisuutta.



Vinkeen heijastinliivit on helppo pukea lapsen päälle. Ne pujotetaan lapsen ylle samalla lailla kuin paitakin vedetään päälle. Tämä onnistuu taaperoikäisiä lukuun ottamatta lapselta itseltäänkin.
Vinkeen heijastinliivi pysyy lapsella päällä hurjimmissakin leikeissä, kun siinä ei ole aukeavia tarroja ja kuminauhat joustavat sivuilla.