torstai 19. joulukuuta 2013

Kimperin tunikoita


Kimperin aikuisten tunika mallisto sai taasen uusia värejä.
Harmaata olikin jo tarjolla Tampereella Kädentaito-messuilla, mutta nehän vietiin alta aikayksikön. Uusina väreinä musta pinkein terein ja ihana veden värinen Turkoosi.

Nämä tunikat on ihanan pehmeää velouria ja sopii niin arkee kunin juhlaakin, vaikka jouluksi ;)
Pussihihat ovat vuoritetut, joten pitävät muotonsa pesusta toiseen. Helmassa on kiristysnyöri, jolla tunkan mittaa voi säädellä ylemmäs pussimaiseksi tai käyttää ihan suorana vaikka legginssien kanssa.



Vanhoina väreinä jatkaa ruskea ja vihreä (josta enää pari kokoa jäljellä).


torstai 12. joulukuuta 2013

Lahjavinkki nro3. Pukin konttiin PaaPiitä

Pirteä ja suloinen Paa Pii valikoima laajeni Kimperistoressa ja Kimperin putiikilla.
Uutuutena valikoimiin astuivat mm. suloiset Rollo kissat TSI-versioina. Mahtava lahjavinkki vaikka lähetettäväksi ;)
Rolloja löytyy komelmssa eri värissä. Yhden valmiin Rollon koko on n.41cm. Paketti sisältää ompeluarkin ja ohjeet. 





Rollojen lisäksi TSI-perheeseen tuli myös mahtava kettuperhe oranssina ja punaisena.
Perheeseen kuuluu iso kettu ja kaksi poikasta.


                                            
 Paa Piiltä löytyy myös koira, bambi ja sieniperhe TSI-paketteja. Käy tutustumassa tuotteisiin vaikka Kimperistoressa.





perjantai 6. joulukuuta 2013

Lahjavinkki nro2. Suomessa valmistettuja vaatteita

Itsenäisyyspäivän kunniaksi esittelemme tänään suomessa valmistettuja kotimaisia merkkejä. Ja samalla annamme -20% alen kotimaassa valmistettuihin tuotteisiin koko päivän Kimperistoreen. Tuolle sivulle on kerätty vain suomessa valmistettuja tuotteita.

Tässä niitä tulee:


















keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Lahjavinkki nro1. Donkey

Joululahjojen metsästys on alkanut!
Tässä tulee muutama vinkki moneen menoon, niin pienille kuin isommillekkin. Esittelyssä Kimperistoren tuotemerkki Donkey.




Paketti sisältää teipin ja veturin. Teippiä rullassa on 33m ja teipin levys on 5cm.


My first Autobahn - autoratateippi onkin ollut jo vuoden verran Kimperin valikoimissa. Ja se osoittautunut HUIPPU suosituksi!!
Paketti sisältää teipin ja auton. Atojen värit ja mallit vaihtelevat. Teippiä rullassa on 33m ja teipin levys on 5cm


Kolmantena Donkeyn - teipeistä suosittelemme mahtavaa Frame It! -teippiä
Nimensä mukaan tällä teipillä voi kehyvtää ihan mitä vaan ja ihan missä vaan.



Usein kysytään teippien kestävyydesta ja siitä lähteekö teippi hyvin irti. Donkeyn teipit eivät ole kovinkaan "liimaisia", joten lähtee pääsääntöisesti hyvin irti, mutta myös pysyy hyvin leikin tiimellyksessä. Toki teipin kestoon ja irtoavuuteen vaikuttaa kulutus, auringonvalo, aika ym. ulkopuoliset seikat.

Donkey - koko teippivailikoimaan pääset tästä.

Tuota Frame It! -teippiä on muuten ostettu paljon myös teini-ikäisille ;) Kuten myös Donkeyn-eväsrasioita. Joissa on aikas retro groove :D 


Kaikki postauksessa esitetyt tuotteet löytyy Kimperistoresta ja Kimperin putiikilta Jyväskylästä.